Skolmat – Gör skillnad!  – Kouluruokailun juhlavuoden huippuseminaari 10.11.2018 Helsingissä

Jaa artikkeliShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+

Kouluruokailu, yksi Suomen merkittävimmistä sosiaalisista innovaatioista, täyttää 70 vuotta vuonna 2018. Miten suomalainen kouluruokailu on kehittynyt, mikä on kouluruokailun merkitys tänään ja tulevaisuudessa? Mitä haluamme saavuttaa ja millä keinoin onnistumme? Kouluruokailun juhlavuoden huippuseminaarissa inspiroidutaan, verkostoidutaan sekä löydetään uusia näkökulmia ja ratkaisuja kouluruokailun edistämiseksi. 

Kouluruokailu, yksi Suomen merkittävimmistä sosiaalisista innovaatioista, täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuosi huipentuu pohjoismaiseen kouluruokailun huippuseminaariin 10.12.2018 Hanasaaressa.
– Haluamme luoda entistä suurempaa kiinnostusta Suomea kohtaan. Kouluruokailu vahva osa Suomen ruoka- ja osaamisvientiä, mutta myös erinomainen tapa esitellä maabrändiä – suomalaisen ruokakulttuurin edistämistyötä parhaimmillaan, kertoo ELO-säätiön toimitusjohtaja Bettina Lindfors.
Seminaari koostuu elämyslounaasta, innostavista puheenvuoroista, infotorista sekä paneelikeskusteluista. Jokaisen paneelikeskustelun keskiössä on haaste, joka halutaan ratkaista. Samalla luodaan toimijoiden yhteinen visio siitä, mitä kohti haluamme kehittää kouluruokailua. Yhdistämällä monenlaista osaamista ja rohkeutta siirrytään huolipuheesta kohti tulevaisuuden ratkaisuihin.
Tule inspiroitumaan, verkostoitumaan sekä löytämään uusia näkökulmia ja ratkaisuja omaan työhösi kouluruokailun edistämiseksi.
Seminaari on maksuton ja sisältää lounaan ja päiväkahvit.
Ilmoittaudu mukaan 5.12.2018 mennssä täältä!
Seuraa tapahtuman viestintää täältä!
Seuraa seminaaria suorana streaminä täältä!

YLEISINFO

Skolmat – Gör skillnad!  – Kouluruoka – vaikuta!
KOULURUOKAILUN JUHLAVUODEN HUIPPUSEMINAARI

Aika: 10.12.2018 klo 12-16
Paikka: Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, Hanasaarenranta 5, 02100 Espoo
Kieli: Seminaari on kaksikielinen, mukana simultaanitulkkaus.
Hinta: seminaari on maksuton
Ilmoittautuminen: 30.11.2018 mennessä täältä!
Järjestäjät: Finlands svenska Marthaförbund rf , Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC rf ja ELO-säätiö Maa- ja metsätalousministeriön tuella.

AIKATAULU

Klo. 11.30 – 12 Ilmoittautuminen 
Ilmoittautuminen ja tutustuminen alan toimijoihin, sekä toisiimme infotorilla
Klo 12–13 Elämyksellinen koululounas 
Elämyksellinen lounas, jossa pääsee tutustumaan suomalaiseen kouluruokailuun, sen eri vaiheisiin sekä innostaviin tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Klo. 13 Tervetuloa! Juhlistamme Suomen kouluruokailua 
Annika Jansson, toiminnanjohtaja, Finlands svenska Marthaförbund rf
Bettina Lindfors, toimitusjohtaja, ELO-säätiö
Mia Wikström, viestintäpäällikkö, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC rf

Juontajina Harriet Strandvik, ateriakonsultti & projektivastaava Mathantverk Åland ja Bettina Lindfors
Tilaisuuden virallinen avaus  
  • Jari Leppä, Maa- ja metsätalousministeri, Suomi

Pohjoismainen tervehdys: kestävän julkisen ruokapalvelun tulevaisuus 

  • Afton Halloran, Pohjoismainen ministerineuvosto ja Nordic Food Policy Lab, Kööpenhamina, Tanska

Klo. 13.20 Inspiraatioalustukset Ruotsista :
Yhdessä nostamme julkisen ruokapalvelun gastronomista tasoa  

  • Johan Andersson, ruokailuun erikoistunut koordinaattori ja inspiraattori,
    Torsta Kunskapscentrum, Ruotsi
  • Eva Sundberg, projektijohtaja MATtanken/Landsbygdsnätverket sekä ruokailuun ja aterioihin erikoistunut asiantuntija Jordbruksverket, Ruotsi
Klo. 13.40 Kouluruoka est. 1948 – kouluruokailun merkitys Suomessa ennen ja nyt 
  • Marjaana Manninen, opetusneuvos, Opetushallitus, Suomi
Klo. 14 Paneelikeskustelu 1: Onko tähän varaa?  
Huoli sekä kouluruokailun laadusta että toisaalta kustannuksista on kova. Onko kunnissa varaa hyvään kouluruokaan, onko kunnissa varaa olla panostamatta siihen? Mitä lasten lautasella on tulevaisuudessa, millä hinnalla?Ratkaisijat:      
  • Elina Ovaskainen, asiantuntija, Motiva
  • Anni-Mari Syväniemi, ruokakulttuuriasiamies, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK
  • Mia Heijnsbroek-Wiren, kunnanvaltuutettu, Loviisan kaupunki
  • Johan Andersson, ruokailuun erikoistunut koordinaattori ja inspiraattori, Torsta Kunskapscentrum, Ruotsi
  • Elisabeth Eriksson, kotitalousneuvoja, Finlands svenska Marthaförbund rf
  • Nuorten ääni: Bertil Eriksson, opiskelija
14.30 Kahvitauko
Tutustuminen suomalaisiin kouluruokailun ja ruokakasvatuksen työkaluihin ja tutkimukseen infotorilla
  • Kouluruokadiplomi / Ammattikeittiöosaajat ry (Amko)
  • Kouluruokakilpailu / Continental Foods Finland
  • Kouluruokapäivä / ELO-säätiö
  • Finlands Svenska 4H
  • Ruokataju / Opetushallitus (OPH)
  • Kouluruoka app / Palmia
  • Helsingin kouluruokailu 75 vuotta / Palvelukeskus Helsinki
  • Maistuva koulu & RuokaTutka / Ruokakulttuurikeskus Ruukku ry
  • Kouluruoka-agentti / Ruokatieto Yhdistys ry
  • Kouluruokatutkimus / THL
  • Kouluruokasuositukset / Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN)
Klo. 15 Paneelikeskustelu 2: Eiväthän ne edes syö!  
Mistä on kyse ja mitä sille voidaan tehdä?

Ratkaisijat:  

  • Minna Kaljonen, erikoistutkija, Suomen ympäristökeskus
  • Veronika Franzén, ruokahuolto- ja siivouspäällikkö, Uudenkarlepyyn kaupunki
  • Thomas Snellman, projektikoordinaattori, EkoNu YA Yrkesakademin Pohjanmaalla
  • Nicke Wulff, rehtori, Cygneus skola Turussa
  • Eva Sundberg, projektijohtaja MATtanken/Landsbygdsnätverket sekä ruokailuun ja aterioihin erikoistunut asiantuntija Jordbruksverket, Ruotsi
  • Nuorten ääni: Bertil Eriksson, opiskelija
Klo. 15.30 Paneelikeskustelu 3: Onko se edes terveellistä?  
Kouluruokailu aiheuttaa keskustelua kunnissa, mediassa ja vanhempainilloissa. Kuka päättää, mitä lasten lautasilla on ja onko se varmasti terveellistä?

Ratkaisijat: 

  • Kirsi Salomaa, kotitalouden didaktiikan yliopistolehtori, Kotitalousopettajien liitto – Hushållslärarnas förbund ry
  • Arja Lyytikäinen, pääsihteeri, Valtion ravitsemusneuvottelukunta, Elintarviketurvallisuusvirasto Evira
  • Leo Gammals, toimittaja, Svenska YLE
  • Micaela Romantschuk, toiminnanjohtaja, Förbundet Hem och Skola rf
  • Anna-Karin Quetel, projektivastaava, Nationellt kompetenscentrum för måltider i vård, skola och omsorg, Livsmedelsverket, Sverige
  • Nuorten ääni: Bertil Eriksson, opiskelija
Klo. 16 Loppusanat
Tähtäimessä koulurokailu työkaluna Suomen maabrändäyksessä ja osaamisviennissä 
Marjaana Manninen ja Afton Halloran
Lisätietoja: 
Mediayhteydenotot:
Sini Garam
Projektipäällikkö
Kouluruokaverkosto / Finnish School Meal Network
+358 50 587 0929
sini.garam@elo-saatio.fi
Bettina Lindfors
Toimitusjohtaja
+358 40 920 9810
bettina.lindfors@elo-saatio.fi
Käytännönjärjestelyt:

Jessica Åhman
Organisationskoordinator
Finlands svenska Marthaförbund
+358 44 280 6609
jessica.ahman@martha.fi

Lue seuraavaksi