Seija Kurunmäki on Agronomiliiton Vuoden Vaikuttaja 2017

Jaa artikkeliShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+

Agronomiliiton tiedote 28.10.2017 (http://www.agronomiliitto.fi/liitto/uutiset/agronomiliiton-vuoden-vaikuttaja-2017-on/)

ELO-säätiön eli Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiön toimitusjohtaja MMM Seija Kurunmäki on pitkän linjan viestijä ja visionääri suomalaisella ruoka-alalla.

Kurunmäen vahvan näkemyksen ja sinnikkään työn ansiosta ruoka-ala nousi Suomi100 -juhlavuoden keskiöön. Hän oli avainasemassa rakentamassa ruoka-alalle koko Suomen kattavaa yhteistyöverkostoa ja innostamassa alan toimijoita yhteisen juhlavuoden ”Syödään yhdessä” -teeman löytämiseksi.

Seija Kurunmäki on vaikuttanut vahvasti suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin näkyvyyteen, ruoan arvostukseen sekä alan myönteiseen kehitykseen. Hän ollut keskeinen yhteistyön ja uusien verkostojen rakentaja erityisesti julkisen ja yksityisen sektorin välillä.

Toimiessaan ELO-säätiön toimitusjohtajana Kurunmäki on kehittänyt useita alaa hyödyttäneitä konsepteja, esimerkiksi Kouluruoan ja Villiruoan parissa. Näin hän on ollut mukana edistämässä suomalaisen ruoan ja ruokakulttuurin näkyvyyttä myös kansainvälisesti.

Ruoka-alan teemat ovat Kurunmäen, ELO-säätiön ja yhteistyökumppaneiden työn ansiosta nousseet vahvasti esiin mediassa. ”Syödään yhdessä” –teemavuosi on tuonut runsaasti uudenlaisia sisältöjä ja positiivista näkyvyyttä suomalaiselle ruokakulttuurille sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Mediat ovat kiinnittäneet positiivista huomiota mm. vuosina 2016-2017 järjestettyyn Kansallisruoka –äänestykseen.

Seija Kurunmäki on edistänyt työssään samoja suomalaiseen ruokaan, ruoka-alan osaamiseen ja kotimaisen ruokaketjun kilpailukyvyn edistämiseen liittyviä teemoja, joita myös Agronomiliitto haluaa nostaa esiin ”Suomi kasvaa ruoasta” -teemansa mukaisesti sekä nyt 120-vuotisjuhlavuotenaan että myös jatkossa. Agronomiliiton juhlavuoden toimenpiteet ovat osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Kurunmäki on tehnyt pitkän uran kaupan ja elintarviketeollisuuden palveluksessa, ensin kouluttajana K-Instituutissa ja sen jälkeen markkinointi- ja johtotehtävissä Vaasan Leipomot Oy:ssä. 2000-luvun alussa Kurunmäki siirtyi viestintäalalle konsultiksi ja vuonna 2005 hän perusti Kuule Oy:n, joka keskittyi ravitsemus-, terveys – ja hyvinvointialan viestintään sekä ruoka-alan tulevaisuuden visiointiin. Kuule Oy jäi ”kuulolle” vuonna 2013, kun Kurunmäki siirtyi ELO-säätiön toimitusjohtajaksi.

Koulutukseltaan Seija Kurunmäki on maatalous- ja metsätieteiden maisteri ja hän on valmistunut Helsingin yliopistosta vuonna 1980. Hän on suorittanut myös HHJ-tutkinnon.

Agronomiliiton Vuoden vaikuttaja on valittu vuodesta 1988 lähtien. Seija Kurunmäelle luovutetaan tunnustuksen lisäksi Agronomiliiton lahjoittama 1700 euron stipendi.

Lue seuraavaksi