Heidi Martikainen on Vuoden Tarjoilija 2019

Jaa artikkeliShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+

Olen osallistunut kilpailuun kaksi kertaa aikaisemmin, joten osasin odottaa tämän vuoden kilpailuja. Tiedon hausta sain Vuoden Tarjoilija -organisaation somekanavasta. Kilpailussa oli hyvä ryhmähenki kilpailijoiden kesken, tein uusia tuttavuuksia ja pääsin haastamaan itseni. Oli upea tunne voittaa kilpailu! Edustusvuodelta odotan uusia kontakteja alan vaikuttajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Ravintola-ala on tullut elämääni tavallaan äidinmaidon mukana. Molemmat vanhempani ja heidän vanhempansa ovat pitkän linjan ravintola-alan ammattilaisia ja heidän työskentelynsä seuraaminen sai alun alkaen myös minut kiinnostumaan alasta. 4-vuotiaana olin paljon hoidossa isoäitini luona ja kahvihetki-leikit olivat iso osa yhteisiä juttujamme. Kahvihetkiin kuului aina kahvin tarjoilu sekä sopivan avecin valinta. Pitkään luulin, että konjakki on ainoa oikea kaveri kahvin seuraan, kunnes eräänä iltapäivänä isoäitini pyysikin kahvin seuraksi likööriä. Kiinnostus juomiin ja viineihin on säilynyt tähän päivään saakka.

Olen ollut alalla 15-vuoden ajan ja alussa työskentelin vanhempieni mukana Fazerilla sekä hotelleissa. Täytettyäni 18, kiertelin pitkin pääkaupunkiseutua keikkatyön merkeissä ja nyt viimeisimmät työpaikkani ovat olleet: Ravintola Savoy, Ravintola Solna ja Kulosaaren Casino. Tutuiksi ovat tulleet kaikki mahdolliset hommat tiskarin ja keittiöapulaisen tehtävistä aina ravintolapäällikköön saakka. Tällä hetkellä työskentelen Matti Wikbergin ja Tomi Björckin ensimmäisessä yhteisessä ravintolassa, Ravintola Farangissa Helsingissä päähovimestarina.

Päivittäisessä työssäni minulle on tärkeää kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa, niin asiakkaiden kuin työkavereidenkin kanssa. Sosiaaliset tilanteet ovat mielestäni ravintola-alalla parasta ja siksi tämä ala onkin niin koukuttava ja parhaimmillaan se ei edes tunnu työnteolta.

Simppeli on yleensä kauneinta. Ruokatuotteessa pidän siitä, kun raaka-aine pääse näyttämään parhaat puolensa ja on helposti tunnistettavissa. Liika kikkailu vie joskus mukanaan puolet nautinnosta ja mielestäni homman kuuluu olla simppeliä, herkullista ja raaka-aineen alkuperää kunnioittavaa. Tällä hetkellä suuria trendejä ovat Natural-viinit ja luonnon läheisyys ruokatuotteissa. Mutta uskon (ja toivon), että klassikoiden ja klassisuuden aikakausi tekee paluun palvelun ja ruokatuotteen pariin.

 


Kuva Santeri Stenvall

Palvelussa haluan olla läsnä ja helposti lähestyttävissä, jotta asiakas pääse rentoutumaan ja heittäytymään palveltavaksi. Juomissa arvostan klassisuutta, mutta haluan päästä yllättämään asiakkaan joskus jopa hieman leikittelevällä valinnalla ja rikkoa ennalta odotettuja kaavoja.

Olen ylpein kahdesta pienestä lapsestani. Olen tyytyväinen siihen, että Suomessa on mahdollisuus kehittyä yhdeksi ravintola-alan huipuista ja silti olla äiti ja nähdä lastensa kasvavan. Uskon, että äitinä oleminen on tehnyt minusta paremman asiakaspalvelijan ja ajankäytön mestarin.

Moni ei tiedä, että olen ”piilo-nörtti.” Harry Potter, Star Wars ja Marvel Universe ovat lähellä sydäntä ja vahvasti mukana vapaa-ajallani.

”Fiilis pohjalta” lausahdus kuvastaa minua. Isältä tyttärelle periytynyt lausahdus, joka mielestäni sopii kaikkiin tilanteisiin ja jonka mukaan pyrinkin toimimaan.


Kuva Emilia Kangasluoma

Kilpailutunnelmaan pääsee Santeri Stenvallin kuvien välityksellä täällä.

www.facebook.com/vuodentarjoilija
www.instagram.com/vuodentarjoilija/

Vuoden Tarjoilija on alan ammattilaisten suomestaruuskilpailu, jota on järjestetty vuodesta 2013 lähtien. Ensimmäisen Vuoden Tarjoilija -kilpailun voitti Maria Suihkonen.

Kilpailussa arvioidaan muun muassa asiakaspalvelutaitoja, tarjoilutaitoja sekä ruoan ja juoman yhdistämistä. Vuoden Tarjoilija -kilpailussa mitataan teknisen osaamisen lisäksi kilpailijoiden kykyä yhdistää elämyksellisyys aitoon asiakaskohtaamiseen haastavissakin tilanteissa.

Tarjoilijoiden suomenmestari edustaa voittovuotensa aikana monipuolisesti kilpailun yhteistyökumppaneiden tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Kilpailun tarkoituksena on sekä edistää alan huippuosaamista että tuoda esille ammatin vaativuutta ja monipuolisuutta. Vuoden Tarjoilija -ja Vuoden Kokki -kilpailuiden avulla nostetaan alan arvostusta ja korostetaan sitä, että ravintolaelämykset luodaan aina yhdessä.

Vuoden Tarjoilija- ja Vuoden Kokki -suomenmestaruuskilpailujiden järjestäjä on ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen ruokakulttuurin tunnettuutta Suomessa ja maailmalla.

Lue seuraavaksi