Kisakonkarin 10 vinkkiä kilpailemiseen!

Vuoden Kokki -kilpailu

Vuoden Kokki 2019 Mikko Kaukosella on vahva tausta kilpailemisessa. Mikko kilpaili viisi kertaa saavuttaakseen arvostetun Vuoden Kokki -tittelin ja vastikään lokakuussa hän voitti Helsingin Messukeskuksessa järjestetyn Suomen Bocuse d’Or -karsintakilpailun. Aiempina vuosina Mikko on ollut mukana myös Suomen kokkimaajoukkueessa. Kilpailemisella on Mikon mukaan mahdollista kehittää yhtä lailla niin omaa paineensietokykyä kuin ammatillista osaamistakin. Mikolle onkin tärkeää innostaa uusia ruoanlaiton ammattilaisia ravintola-alalle ja mukaan kilpailutoimintaan. Millaisia vinkkejä kokkien suomenmestarilla on antaa Vuoden Kokki -kilpailuun hakeville?

 

Tarvitseeko Vuoden Kokki -kilpailuun hakevalla kilpailijalla olla valmentaja?

Minulla ei ole ikinä ollut niin kutsuttua valmentajaa harjoitellessani Vuoden Kokki -kilpailua varten. Työkaverit, kaverit ja esimiehet ovat kyllä käyneet sparraamassa tuotteitani, kun olen suunnitellut niitä ja alkanut harjoittelemaan kilpailua varten. Tuttavapiiristä kannattaakin kysellä apua annoksien suunnitteluun ja pyytää heitä maistelemaan annoksiasi. Näin saatat myös huomata annoksessa asioita, jotka muutoin olisivat voineet jäädä huomiotta, koska vietät itse niin paljon aikaa annosta pohtiessa.

Mitä kannattaa ottaa huomioon alkukarsinnan reseptissä ja kuvassa?

 On hyvä muistaa, että jos alkukarsinnassa pyydetään lähettämään annoksesta kuva reseptin lisäksi, niin kuvan laatuun kannattaa kiinnittää huomiota, koska kuvassa näkyvät helposti kaikki virheet. Onnistuneessa tarkassa kuvassa kaikki annoksen komponentit näkyvät selkeästi ja tuomareiden on helpompi tehdä työtään. Epätarkka kuva ei siis ole eduksi kummallekaan, ei kilpailijalle haussa eikä tuomarille tuomaroitaessa.

Kiinnitä kuvan lisäksi huomiota reseptien sisältöön. Annosnimikkeet ovat reseptissä tärkeitä, koska jo ne luovat alkukarsinnan tuomaristolle mielikuvan annoksestasi. Kannattaa muutenkin huolehtia, että reseptisi on ammattimaisesti laadittu eli selkeä, helposti luettavissa ja kypsyysasteet ovat oikeita.

Mitä kannattaa ottaa huomioon kisa-annoksen rakentamisessa?

 Huomioi pakolliset raaka-aineet hyvin. Suunnittele sellainen annos, jonka pystyt toteuttamaan annetussa ajassa. Annokset tulee valmistaa kilpailutilanteessa yksin, toki assistenttia apuna käyttäen. Kannattaa myös huomioida kilpailun ajankohta eli milloin kilpailu järjestetään, jotta kilpailuannoksesi olisi mahdollisimman hyvin raaka-aineiden sesongissa mukana. Lukekaa tehtävänanto sekä säännöt tarkasti. Kaikki mikä ei ole kiellettyä on sallittua.

 Miten voin harjoitella kisa-annostani ennen kilpailua? 

Kisoihin voi harjoitella monella tapaa. Itse olen aina harjoitellut semifinaalitehtävän noin 4-5 kertaa kellolla ennen itse kilpailua. Ainakin aiempina vuosina semifinaalissa on pitänyt valmistaa alkukarsinnan tehtävänannon mukainen kilpailuannos. Lisäksi, olen usein harjoitellut erilaisia edellisten vuosien finaalitehtäviä, jotka valmistavat kilpailijaa tulevaan kilpailutehtävään. Harjoitteleminen kannattaa, koska silloin oppii näkemään mitä ehtii valmistamaan missäkin ajassa kilpailutilanteessa.

Mitä asioita kannattaa ottaa huomioon ennen kilpailua?

 Olen aina suunnitellut etukäteen kalenteriini harjoitusaikataulun kilpailua varten, jota olen yrittänyt mahdollisimman hyvin noudattaa. Lisäksi kannattaa yrittää saada muutama vapaapäivä ennen kisaa, jotta pystyt keskittymään sekä valmistautumaan hyvin tulevaan kilpailuun.

Ensikertalaisten kannattaa myös jutella aikaisemmin kilpailleiden kanssa kisasta ja siihen valmistautumisesta. Vanhemmilta kisakonkareilta voi saada hyviä vinkkejä.

Millainen Vuoden Kokki -kilpailupäivä tavallisesti on?

 Kilpailupäivät ovat yleisesti aika hektisiä, pitkiä ja kannattaa käyttää semifinaalipäivänä vapaa-aika lepäämiseen. Finaalitehtävän suunnitteluun menee runsaasti aikaa. Tämän takia olisi tärkeää harjoitella ja suunnitella etukäteen mahdollisia tehtäväsabluunoita, joita voi sitten finaalipäivänä tulla vastaan. Näin sinulla on mielessäsi jo valmiina esimerkiksi erilaisia lisäkevaihtoehtoja, jos kyseisiä tuotteita löytyy kilpailun yllätyskorista.

Vuoden Kokki 2019 Mikko Kaukonen.

Tarvitseeko kilpailukeittiössä omia välineitä tai laitteita?

 Kilpailukeittöön pääsee yleensä noin puoli tuntia ennen itse kilpailusuorituksen alkua. Aika on hieman vaihdellut eri vuosina. Keittiöissä on yleisesti perustyövälineitä, mutta aina kannattaa tuoda tärkeimmät valmistusvälineet mukana, mikäli ne eivät ole kiellettyjen välineiden listalla. Välineistä ja laitteista tulee aina etukäteen listat siitä, mitä laitteita keittiössä on valmiina. Listat löytyvät samasta paikasta kuin alkukarsinnan tehtävä eli www.elo-saatio.fi/haku-vk20. Keittiöiden laitteet toimittaa kilpailun pääyhteistyökumppani Metos.

Aina kannattaa suunnitella etukäteen, miten rakentaa oman työpisteensä kilpailussa. Tätäkin voit harjoitella, kun saat kisakeittiön pohjan. Kaikki semifinalistit saavat keittiön pohjakuvan ennen kilpailua. Kannattaa pyrkiä rakentamaan mahdollisimman identtiset harjoitusolosuhteet omaan keittiöön. Semifinaalissa on tuotu yleisesti kaikki raaka-aineet kilpailijat mukana. Finaalissa on yleisesti kaikki käytettävät raaka-aineet keittiössä.

Ketä Vuoden Kokki -kilpailun assistentit ovat ja mikä rooli heillä on kilpailussa?

 Assistentit ovat koululaisia, jotka on useana vuotena saatu Vuoden Kokki -kilpailuun avuksi Perho Liiketalousopistosta. Voit antaa assistentille mitä vain avustavia töitä. Itse olen yrittänyt aina hyödyntää assistenttia mahdollisimman paljon. Toki sinun on suunniteltava kilpailuannoksesi niin, että pärjäisit kilpailussa ilman assistenttiakin.

Perho Liiketalousopiston opiskelijoita ja opettajia vuoden 2019-kilpailussa.

Mihin asioihin tuomarit kiinnittävät huomiota tuomarointitehtävässä?

Tärkeimmät tuomaroitavat asiat ovat aina annoksen pääraaka-aine ja kastike. Annoksen lämpötila on myös tärkeä, koska lämmin annos on aina maukkaampi kuin huoneenlämpöinen. Kilpailutilanteessa kannattaa käyttää kastikkeen ja pääraaka-aineen viimeistelyyn aikaa.

Pääraaka-aineen, kastikkeen ja lämpötilan jälkeen tuomarit kiinnittävät huomiota annoksen muihin komponentteihin, annoksen harmoniaan, tuotteiden rakenteisiin ja innovatiivisuuteen. Keittiötuomarit taas tarkkailevat esimerkiksi siisteyttä, järjestelmällisyyttä, raaka-aineiden käyttöä ja hygieenisyyttä keittiötyöskentelyssä.

Vuoden Kokki 2019 -kilpailun tuomaristo.

Jos en voita kilpailua, niin kannattaako minun hakea seuraavana vuonna uudelleen?

 Yleensä pettymys on monelle kilpailijalle iso, kun ei voita kisaa. Jokainen käsittelee tilanteen ja tunteen eri tavalla, mutta siitä pitäisi yrittää päästä mahdollisimman nopeasti yli ja nollata tilanne. Jonkun ajan kuluttua on hyvä analysoida mitä pitäisi tehdä toisin seuraavalla kisakerralla. Olen itse aina yrittänyt kehittää heikkouksiani, jotta pääsisin tulevaisuudessa haluamaani lopputulokseen. Kannattaa myös pohtia tuomareilta saamaasi palautetta ja hyödyntää sitä oppimisessasi. Ja ehdottomasti kannattaa yrittää uudelleen!

Vuonna 2019 kultaa voitti Mikko Kaukonen (keskellä), hopeaa Lari Helenius ja pronssia Johan Kurkela.

Vuoden Kokki -kilpailun järjestää ELO-Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, ELO-säätiö, yhdessä laajan yhteistyökumppaniverkoston kanssa. Vuoden Kokki 2020 -kilpailun vahvistettuja pääyhteistyökumppaneita ovat: HKScan Finland Oy, Messukeskus, Metos Oy Ab, Valio Oy, Viking Line Abp ja Wihuri Oy Aarnio Metro-tukku. Muita yhteistyökumppaneita ovat: Ainoa Winery Oy, Aromi-lehti, Astiavuokraus Oy Jubilee, E.Ahlström Oy, Diversey, MaRa ry, Meira Oy, MTK ry, NORD-T, Pajunen Oy, Perho Liiketalousopisto, Polar Electro Finland Oy, Ruokatieto Yhdistys ry, SLC ry ja Vitriini-lehti. Vuoden Kokki -kilpailutoiminnan kumppanihaku vuodelle 2020 on käynnissä. 

Artikkelin kuvat Vuoden Kokki 2019 -kilpailusta by Santeri Stenvall.

 

 

 

 

Lue seuraavaksi