Haku Vuoden Tarjoilija 2020 -kilpailuun on päättynyt!

Tule mukaan kilpailemaan ja verkostoitumaan ravintola-alan saliammattilaisten kanssa! Vuoden Tarjoilija -kilpailun voittaja saa MaRa ry:n Henrik Bitten stipendirahaston myöntämän 10 000 euron apurahan oman ammattitaidon kehittämistä varten. Lisäksi voittajalla on edessään ikimuistoinen edustusvuosi, jonka aikana voittajalla on mahdollisuus luoda uusia verkostoja elintarvikealan edelläkävijöiden kanssa. Hakuaika oli käynnissä 15.10-30.11.2019.

 

ENNAKKOTEHTÄVÄ

Kilpailun ennakkotehtävänä oli suunnitella neljän (4) ruokalajin menukokonaisuus ruokineen ja juomineen. Menun ruoka- ja juomavalintojen tuli pohjautua kotimaisiin, suomalaisiin ruoka- ja juomatuotteisiin. Hakijan tuli hyödyntää menun ruokien ja juomien valinnoissa vähintään kolmen (3) kilpailun yhteistyökumppanin tuotevalikoimaa.

Lisäksi hakijan tuli tehdä suunnittelemalleen menukokonaisuudelle sopiva menukortti, perustella kaikki menun ruoka- ja juomavalinnat ja ottaa valokuva tekemästään menukortista. Menukortista sai laittaa halutessaan useamman kuvan. Kirjalliset perustelut max. 500 sanaa ja menukortista max. 3 kuvaa. Huom! Tehtävän tarkoitus ei ollut suunnitella reseptiikkaa ruoille, ainoastaan nimetä annokset.

Ennakkotehtävään kuuluivat myös monivalintatehtävä, joka tehtiin verkossa. Hakija sai kirjautumistunnukset sähköpostiin palautettuaan ennakkotehtävän ja ilmoittautumislomakkeen. Hakijan tuli huolehtia, että hän palauttaa ennakkotehtävän ajoissa, jotta hän ehti käydä vastaamassa monivalintatehtävän kysymyksiin. Monivalintatehtävä sisälti 30 kysymystä liittyen juoma, ruoka- ja tapatietouteen. Tehtävä oli aikarajoitettu ja vastauskertoja on yksi.

Kirjallinen osuus tuli palauttaa Word-tiedostona, jossa tekstin fonttina Calibri, fontin koko 12, riviväli 1,5. Tiedostoon ei saanut liittää mitään ylimääräisiä kuvia, logoja, ruudukoita, taulukoita tai muuta ylimääräistä, kuin mitä ennakkotehtävässä on ohjeistettu. Kuvien tuli olla jpg-muodossa, maksimi koko 5 megatavua.

Ennakkotehtävän kaikki osa-alueet tuli lähettää 30.11.2019 mennessä Elo-säätiölle www.elo-saatio.fi/haku20-vt sivun kautta samalla, kun hakija lähetti ilmoittautumislomakkeen. Lisäksi hakijan tuli tehdä monivalintatehtävä. Henkilökohtaisen linkin monivalintatehtävään hakija sai sähköpostitse palautettuaan ennakkotehtävän ja ilmoittautumislomakkeen. Hakijan tuli huolehtia, että hän palauttaa ennakkotehtävän kuva- ja kirjallisen osuuden ajoissa, jotta hän ehti käydä vastaamassa monivalintatehtävän kysymyksiin.

Määräaikaan mennessä saapuneet ennakkotehtävät toimitetaan anonyymeina alkukarsintatuomaristolle, joka pisteyttää jokaisen hakemuksen yhdenmukaisesti. Kaikki henkilöyteen liittyvät tunnisteet poistetaan hakemuksista ennen tuomareille lähettämistä. Oman ennakkotehtävän julkaisu sosiaalisessa tai muussa mediassa voi johtaa hakijan hakemuksen hylkäämiseen. Ennakkotehtävän ja kilpailun kieli on suomen kieli.

Jatkoon päässeille hakijoille ilmoitetaan henkilökohtaisesti viimeistään tammikuussa 2020. Lisäksi mukaan päässeille kilpailijoille järjestetään koulutuspäivä, jonka tarkoitus on parhaalla mahdollisella tavalla tukea kilpailijoiden onnistumista kilpailussa. Vuoden Tarjoilija 2020 -kilpailu käydään Gastro-messuilla Helsingin Messukeskuksessa 12.-13.3.2020. Kilpailun järjestää suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, ELO-säätiö yhdessä laajan yhteistyökumppaniverkoston kanssa.

Vuoden Tarjoilija 2020 -kilpailun vahvistettuja pääyhteistyökumppaneita ovat: Messukeskus, Metos Oy Ab, Valio Oy, Viking Line Abp ja Wihuri Oy Aarnio Metro-tukku. Muita yhteistyökumppaneita ovat: Ainoa Winery Oy, Aromi-lehti, Astiavuokraus Oy Jubilee, E.Ahlström Oy, MaRa ry, Meira Oy, MTK ry, NORD-T, Pajunen Oy, Perho Liiketalousopisto, Polar Electro Finland Oy, SLC ry ja Vitriini-lehti. Vuoden Tarjoilija -kilpailutoiminnan kumppanihaku vuodelle 2020 on käynnissä. 

Lue SÄÄNNÖT täältä

 

Yhteystiedot

Kirsi Yazan                                             Maria Suihkonen

Kehityspäällikkö                                   Kilpailujohtaja

+358 50 439 3883                                  +358 44 284 7848

kirsi.yazan@elo-saatio.fi                    ma.suihkonen@gmail.com

Lue seuraavaksi