5 avainta suomalaiseen ruokaan

Jaa artikkeliShare on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+

Suomalainen ruokaperinne on värikäs. Olemme olleet erilaisten alueellisten vaikutteiden sulatusuuni, jossa muualta tulleet ideat on jo vuosisatoja muokattu omaan suuhun sopiviksi. Itäsuomalainen rahkaperinne antoi meille mustikkapiirakan, ja länsisuomalainen leivontaperinne toi meille limpun. Meillä on omaperäisiä valmistustapoja ja raaka-aineita. Pohjoisen luonnon antimia on opittu käyttämään monipuolisesti ja kekseliäästi.

Ei ole häpeä myöntää, että ruokakulttuurimme on syntynyt osaksi myös vaikeista ajoista. Sinnikkäät ja satoisat raaka-aineet kuten juurekset ovat elättäneet meidät katovuosina. Niistä on valmistettu yksinkertaisia ruokia. Toisaalta meillä on ollut myös runsaita pitopöytiä, joissa on tarjoiltu ranskalaisen keittiön muodikkaimpia uutuuksia kuten creme bruléeta jo 1800-luvulla.

1. Itä ja länsi

Suomi on itäisten ja läntisten vaikutteiden kuuma sulatusuuni. Aika Venäjän ja Ruotsin vallan alla löi oman leimansa siihen mitä syömme ja miten valmistamme ruokaa. Erityisesti länsisuomalainen yläluokka oppi Ruotsin välityksellä monia ruokalajeja, jotka levisivät myöhemmin esimerkiksi pitokokkien välityksellä maaseudulle. Tällainen ruoka oli esimerkiksi nykyinen arkiruokien kruunaamaton klassikko makaronilaatikko.

Itä-Suomessa vaikutteita antoivat Venäjä ja ortodoksinen kirkko. Paastonaikaan liittyvät ruokalajit kuten mämmi ovat levinneet muualle Suomeen juuri idästä. Nykyään ruokatrendit ja -vaikutteet kulkevat nopeammin, laajemmalle ja äänekkäämmin kuin koskaan aiemmin. Idän ja lännen vaikutteet ovat kuitenkin jättäneet suomalaiseen ruokakulttuuriin pysyvän jäljen.

2. Monenkirjavat maakunnat

Oman mausteensa suomalaisen ruuan kartalle antavat maakunnat. Suomen maakuntaruoat valittiin 1980-luvulla, ja ne ovat muodostuneet kiinteäksi osaksi maakuntien identiteettiä.

Maakuntien eroavaisuudet ruokalajeissa ja valmistustavoissa ovat osin perua suuremmista idän ja lännen välisistä eroista, mutta niiden lisäksi löytyy myös vahvasti paikallisen leiman saaneita herkkuja, kuten pohjanmaalainen leipäjuusto tai hämäläinen sahti. Maakuntaruuissa korostuu erityisesti suomalainen 1700- ja 1800-lukujen pitopöytä.

3. Satokaudet

Sesonkiajattelu on yksi 2010-luvun kuumimmista ruokatrendeistä. Satokausien mukaan syöminen sopii erityisen hyvin voimakkaiden vuodenaikojen ja haastavien kasvuolosuhteiden maahan.

Sesonkiajattelu on myös paluu suomalaisen ruuan juurille. Meillä on pitkä perinne sesonkien hyödyntämisessä, ja erityisesti säilönnässä. Kylmä ilmasto on ollut suotuisa haastavien elintarvikkeiden kuten maidon, lihan ja kalan säilyttämiselle. Säilömisen ja villiruuan merkitys korostui erityisesti silloin, kun elintarvikkeista oli pulaa.

Kasvisten, juuresten ja hedelmien lisäksi sesonkituotteita olivat omalla tavallaan myös maito ja liha. Maitoa saatiin vain keväisin lehmien poikiessa. Tuoretta lihaa taas saatiin tavallisesti kerran tai kaksi vuodessa, yleensä syksyllä teurastuksen jälkeen. Muulloin kaikki käytetty liha oli suolattua.

4. Omavaraisuus

Suomi oli pitkään riippuvainen muista. Ei siis ole ihme, että omillaan toimeen tuleminen on meille edelleen tärkeä arvo myös ruoan suhteen. Vielä 1900-luvun alussa suurin osa suomalaisista asui maalla. Maatiloilla pyrittiin omavaraisuuteen käytännöllisistä syistä. Tiloilla oli viljeltävä lähes kaikkia tunnettuja ravintokasveja ja pidettävä kotieläimiä, jotta kaikki tarpeellinen voitiin tuottaa itse.

Ensimmäinen maailmansota ja  elintarvikepula antoivat uuden merkityksen omavaraisuudelle. Suomalaiset halusivat nyt tukea kotimaisten raaka-aineiden tuotantoa, jotta mahdollisen kriisin aikana riippuvuus muista olisi mahdollisimman vähäistä. Tämä periaate näkyy suomalaisen ruoan tuotannossa edelleen. Arvostamme kotimaisia elintarvikkeita.

5. Hapanta ja makeaa

Suomessa on tapahtunut makujen murros. Hapan hallitsi kotimaisen ruoan makuja vielä ennen 1900-lukua. Tämä johtui säilöntä- ja valmistusmenetelmistä, ja esimerkiksi erilaiset hapatetut maitotuotteet, kuten piimä olivat tavallisia. Samaan happamaan makumaisemaan kuuluu tietysti myös rakastettu ruisleipä.

Makean makuun suomalaiset pääsivät hiljalleen jo 1800-luvulla, kun sokerintuotanto kehittyi. Toden teolla makumaailma muuttui makeaksi kuitenkin toisen maailmansodan jälkimainingeissa, kun vuosia jatkunut elintarvikkeiden sääntely loppui. Sokeria, voita ja kahvia sai jälleen vapaasti, ja niiden kulutus kasvoi kasvamistaan.

 

Lue seuraavaksi